Teollisuus, STUK ja valtamedia vähättelee, valehtelee ja manipuloi

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ALAISEN STUKin TEHTÄVÄ:

"Säteilyturvakeskus on valtion laitos, jonka tehtävä  on suojella kansalaisia kaikenlaisen säteilyn haitallisilta vaikutuksilta."

"Säteilyturvakeskuksen tavoite on, että suomalaiset saavat mahdollisimman vähän säteilyä." (Lähde: STUK:in kotisivut)

Todellisuudessa Suomessa on 100 kertaa korkeampi kännykkäsäteilyn raja-arvo, kuin esim. Brysselissä.

Vaikka STUKlla on suositus, että lapset ja nuoret käyttäisivät
vähemmän kännykkää ja turvallisemmin esim. hands freellä,
niin se ei silti aktiivisesti valista kansalaisia tästä asiasta.

Suositus on siis olemassa, mutta siitä ei tiedoteta eikä siitä tiedetä.

Katso videolta asiasta kohdassa 9:45:


VALTAMEDIA VÄHÄTTELEE, VALEHTELEE JA MANIPULOI

Tästä saatiin taas näyttöä, kun Ilta-Sanomat julkaisi jutun tiistaina 8.10.2019 Kansalaisinfossa pidetystä Radiotaajuisen säteilyn terveysvaikutukset - tilaisuudesta.  Ilta-Sanomat julkaisi jutun lauantai aamuna 12.10.2019 otsikolla: "Kansanedustaja järjesti kyseenalaisen seminaarin sähköverkkojen säteilystä - Asiantuntijat tyrmistyivät: "Harhaanjohtamista"" Juttu oli aivan täynnä asiavirheitä, kunnianloukkausta ja erittän huonoa journalismia.

Katso itse, mitä tilaisuudessa oikeasti tapahtui:

1. OSA. Mukana kansanedustaja Eeve-Johanna Eloranta ja Sähköyliherkkyyssäätiön erityistutkija Marjukka Hagström:


2. OSA. Tutkija Mikko Ahonen:


3. OSA. Professori Tuula Putus:


4. OSA. Professor Emeritus Martin Pall Washington State University:


5. OSA STUKin laboratorionjohtaja Pasi Orreveteläinen:



Maanantaina 9.9.2019 YLE:n klo 20:30 pääuutislähetuksessä: "Hollannissa Haagissa sadat ihmiset ovat osoittaneet mieltään 5G matkaviestinverkon käyttöönottoa vastaan. Mielenosoittajien mukaan uusi voimakkaampi verkko aiheuttaisi vaarallisen suurta säteilyä. Tiedemiehet pitävät pelkoa aiheettomana."

YLE:n uutisten jutussa ei siis kerrota asiasta neutraalisti, vaan manipuloidaan syöttämämällä loppuun tuo valtamedian viljelemä vakiovale ja yleistys ja annetaan ymmärtää, että kaikki - koko maailman tutkijat ja tiedemiehet ovat asiasta 100% samaa mieltä.

Aikaisemmin toukokuussa 2019,  valtamediassa väitettiin, että 5G:n vastainen kampanja on Venäjän ja RT-America uutiskanavan masinoima.

Yle jatkoi tämän väärän tiedon levittämistä 3.6.2019 omilla verkkosivuillaan.

Väite on kuitenkin täysin tuulesta temmattu, koska esimerkiksi useat eri maiden omat johtavat uutiskanavat ovat uutisoineet kriittisesti uusista kännykkäverkoista  jo vuosia ennen kuin RT teki aiheesta jutun.

Lisää disinformaatiota syöttää myös esimerkiksi Uusi Suomi  13.3.2019 Mikrobitti lehdestä lainaamallaan materiaalilla.

Mikrobitin jutussa on tehnyt niin huonoa journalismia, että on haastateltu ainoastaan yhtä fysiikan professoria, joka suoralta kädeltä - ilman näyttöä - leimaa kaiken kritiikin huu-haaksi. Jutussa on myös valtamedian kylvemä vakiovale "Ei ole mitään pitäviä tieteellisiä todisteita 3-4-5g-verkkojen ’säteilyn’ vaarallisuudesta".

Myös Sosiaali- ja tervyesministeriön (STM) alainen Säteilyturvakeskus STUK valehtelee:

Tässä yksi monista tapauksista:

2013: Säteilyturvakeskus turvasi joululahjat - valehtelemalla

 

ja tässä toinen:

2018: Lasten terveyden vaarantavat virheet Säteilyturvakeskuksen toiminnassa

Sosiaali- ja Terveysministeriön (STM) visio: "Rakennamme turvallisuutta ja hyvinvointia edistävää työ-ja elinympäristöä".

STM:n arvoja ovat "oikeudenmukaisuus, rohkeus ja avoimuus", "Olemme kaikki sitoutuneet arvoihin pohjautuvaan, eettiseen ja vastuulliseen toimintaan".  Miten edellämainitut asiat ovat toteutuneet STM:n ja STUKin toiminnassa koskien esimerkiksi ionisoimattoman säteilyn ja esim. 5G haittavaikutusten tutkimusten osalta? Ja onko STM edes ylipäänsä ohjeistanut ja ojentanut STUKia millään tavalla?

STM, toteutuuko esim. mainostmanne oikeudenmukaisuusperiaate nykyisessä toiminnassanne? Onko oikeudenmukaista, että Suomessa on 100 kertaa korkeammat raja-arvot, kuin monessa muussa maassa? Varsinkin kun jo tiedetään, että mikroaaltosäteily on haitallista. Onko oikeudenmukaista, eettistä ja vastuullista toimintaa, että alaisuudessanne toimiva STUK ei tee mitään omia tutkimuksia, vaan on antanut tutkimustyön yliopistoille? Yliopistojen tutkimuksia puolestaan rahoittaa yritykset, joilla on omat intressit vain tehdä rahaa. Onko eettisesti oikeaa ja avointa toimintaa, että STUK piilottelee kännyköiden turvallista käyttöä koskevaa tietoa, eli asiasta ei ole tehty kaikkia kansalaisia toistuvasti tavoittavaa tiedotusta?